↧
Päivän Fingerporissa Heimo toteaa sähköisten laskutusohjelmien olevan hankalia ja e-laskujen käyttöliittymien kömpelöitä. Strippi leikittelee e-laskun käsitteellä, sillä vaikka todellisuudessa sähköiset laskut ovat täysin digitaalisia, Fingerporissa e-lasku on tietokoneen ruudulla näkyvä kuva fyysisestä laskusta ja tämä puolifyysinen ominaisuus yhdessä hankalan ohjelmiston kanssa on mahdollistanut sen, että Heimo on onnistunut rypistämään e-laskun.
↧
Päivän Fingerporissa Heimo kysyy kauppahallissa lihakauppiaalta, onko tällä tuoretta ankanmaksaa. Toisessa ruudussa kuitenkin paljastuu, että Heimo ei kysykään maksaa ruuaksi, vaan epäilyttävästi Akua muistuttava ankka tarvitsee uutta juotuaan oman maksansa kirroosiin. Strippi siis leikittelee ajatuksella, että lihatiskin elimiä voisi käyttää elinsiirtoihin.
↧
↧
Päivän Fingerporissa Allan kuuntelee maahanmuuttokriitikkoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi perussuomalainen tai muuten vastustaisi maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia. Sen sijaan hän kertoo omaa arvosteluaan omasta maahanmuutostaan samaan tapaan kuin raviontolakriitikko laatii arvostelun syömästään ruuasta tai elokuvakriitikko näkemästään elokuvasta. Arvoitukseksi jää kuitenkin montako tähteä maahanmuutto sai.
↧
Päivän Fingerporissa Allan kuulee urheilutoimittajan kertovan televisiossa, että Suomen leijonat pääsivät näyttämään venäläisille kyntensä. Tällä tarkoitetaan tavallisesti, että Suomi pelasi jääkiekkoa Venäjää vastaan ja pelaajat näyttivät kuvainnollisesti kyntensä, eli näyttivät taitonsa. Tällä kertaa Suomen pelaajat näyttivät kuitenkin aivan konkreettisesti sormien kyntensä venäläisille pelaajille.
↧
Päivän Fingerporissa Heimo löytää halpoja matkoja kaukoidän lomakohteisiin sivulla, jolla lukee off season sale. Tämän voisi luulla tavallisesti tarkoittavan, että lomakohteeseen pääsee halvemmalla silloin, kun suosituin lomasesonki ei ole käynnissä. Tässä tapauksessa off season tarkoittaakin kuitenkin lomakohteessa sellaista ajankohtaa, jolloin ilma on täynnä hyttysiä ja turistin on käytettävä OFF-merkkistä hyttyskarkoitetta, eli kyseessä on OFF-season.
↧
↧
Päivän Fingerporissa Heimo kuulee naiselta, että hänen siskonsa osti 70-luvun lopulla Taunuksen ja ajoi sillä vuoteen 2000. Heimo ymmärtää tämän väärin ja luulee, että naisen sisko on Ford Taunuksellaan matkustanut ajassa Paluu tulevaisuuteen -elokuvan tyylisesti ajaen 70-luvun lopulta suoraan vuoteen 2000. Todellisuudessa nainen tarkoitti, että sisko osti Taunuksen 70-luvun lopulla ja jatkoi kyseisen auton käyttöä aina vuoteen 2000 asti.
↧
Päivän Fingerporissa Heimo katsoo miestä ja kysyy onko tämä Robin. Kysymys johtuu paitsi miehen käyttämästä Robin-paidasta, myös tämän erehdyttävästi penistä muistuttavasta nenästä. Tämä tuo Heimolle mieleen Robinin, koska kyseisen artistin yhdessä Sannin kanssa esittämän hittibiisin "Miten eskimot suutelee" kertosäkeessä toistetaan sanoja "Ne tekee sen nenällä". Heimo on kuullut kappaleen ja siksi yhdistää suoraan Robiniin miehen, joka näyttää siltä kuin tekisi "sen" nenällä.
Jos rautalangasta oli apua, anna tykkäys Rautalankaporin Facebook-sivulle! Päivittäisen Rautalankaporin löydät kätevästi myös seuraamalla Rautalankaporia Twitterissä.
Nyt kannattaa hyödyntää myös täysin ilmaiset Aku Ankka -lehdet kuukaudeksi! Katso lisää tästä.
↧
Hyviä uutisia jälleen sarjakuvien ystäville, sillä Aku Ankka -lehti tarjoaa taas kuukauden lehdet täysin ilmaiseksi! Kyseessä on kuukauden määräaikainen tutustumistilaus, joka loppuu automaattisesti. Et siis maksa mitään, etkä sitoudu mihinkään.Tilaukseen kuuluu 4 lehteä (toukokuun numerot) ja tällä kertaa tilaukseen kuuluu myös digitaalinen sarjakuva-arkisto Aku Ankka Lataamo kuukaudeksi. Tilauksen voit tehdä tästä linkistä tai alla olevasta kuvasta.Rautalankapori suosittelee tutustumaan myös Fingerporin ulkopuolisiin sarjakuviin, joten hyödynnä ihmeessä tilaisuus ja nappaa itsellesi ilmaiset Aku Ankat.
↧
Päivän Fingerporissa baarimikkona toimiva Allan kohtaa asiakkaan, joka tilaa jotain mikä menee nopeasti päähän. Tällä hän tarkoittaa haluavansa jotain juomaa, joka kuvainnollisesti menee nopeasti päähän eli saa aikaan nopean humalan. Allan tulkitsee asian kuitenkin kirjaimellisesti ja ojentaa asiakkaalle pipon, joka on nopein mahdollinen päähän laitettava asia.
Nyt on jälleen tarjolla sarjakuvan ystäville täysin ilmaiset Aku Ankka -lehdet kuukaudeksi! Katso lisää tästä.
↧
↧
Päivän Fingerporissa Heimo kertoo mummolan remontin sujuvan hyvin; Usemapi lasi on jo kitattu. Lasien kittaaminen voisi tarkoittaa myös ikkunalasien tiivisteen uusimista kitillä. Tässä tapauksessa on kuitenkin kyse juomalasien "kittaamisesta" eli juopottelusta.
Nyt on jälleen tarjolla sarjakuvan ystäville täysin ilmaiset Aku Ankka -lehdet kuukaudeksi! Katso lisää tästä.
↧
Päivän Fingerporissa patologin pöydällä ruumiinavauksessa olevalle ruumiille tuodaan olutpullo, koska tämä oli tuojan mukaan toivonut saavansa oluen kylmänä ja vasta avattuna. Mies oli kuitenkin kuollut ilmeisesti väärinkäsityksen takia kuivin suin, sillä hän oli eläessään halunnut oluen kylmänä ja vasta-avattuna, eli kylmän pullon korkki juuri avattuna. Nainen luuli tämän kuitenkin tarkoittavan, että hän haluaa oluen kylmänä ja vasta sitten kun on itse avattuna.
↧
Päivän Fingerporissa kertoo Raamattu puhuu -iltojen olevan peruttu. Tässä luulisi kyse olevan siitä, että tapahtumassa tulkitaan Raamatun viestiä ja käydään läpi kuinka Raamattu puhuttelee lukijaansa hengellisessä mielessä. Kyse onkin kuitenkin aivan konkreettisesti puhuvasta Raamatusta, sillä peruuntumisen syynä on havainto, että Raamatun puhe onkin kuulunut sen alla olevasta kännykästä.
↧
Päivän Fingerporissa mainostetaan voidetta, joka lupaa tehdä ihosta jälleen nuoren. Tällaisen tuotteen voisi luulla tarkoittavan, että ihon rypyt tasoittuvat ja iho näyttää terveen puhtaalta. Todellisuus on kuitenkin toinen; voide nuorentaa ihon teini-ikään, jolloin akne on pahimmillaan ja loputtomat finnit tekevätkin ihosta selvästi entistä huonomman näköisen.
Nyt on jälleen tarjolla sarjakuvan ystäville täysin ilmaiset Aku Ankka -lehdet kuukaudeksi! Katso lisää tästä.
↧
↧
Päivän Fingerporissa Heimo kohtaa asuntoesittelijältä vaikuttavan miehen, joka on järjestänyt näytön. Kyseessä ei kuitenkaan ole vuokra-asunnon näyttö, vaan hieman eksoottisempi vuokrakohdun näyttö, jossa asiakas voi käydä tutustumassa vuokralla olevaan kohtuun. Vuokrakohtua voidaan käyttää sijaissynnytyksessä, jossa nainen lainaa omaa kohtuaan synnytystä varten. Sijaissynnytys on Suomessa laitonta.
↧
Päivän Fingerporissa Heimo pohtii kaupunginjohtaja Homeliuksen kanssa ratkaisua kaupungin talousongelmiin, kun hänellä välähtää. Heimo ei kuitenkaan tilanteessa ymmärrä fyysisen välähdyksen ja omassa mielessä tapahtuvan välähdyksen (hyvän idean syntymisen) eroa, joten hän luulee keksineensä ratkaisun Homeliuksen ongelmaan, vaikka todellisuudessa välähdys olikin valvontakamerasta, jonka ohi Heimo ajoi ylinopeutta.
Vielä ehdit napata itsellesi täysin ilmaiset Aku Ankka -lehdet kuukaudeksi! Katso lisää tästä.
↧
Päivän Fingerporissa mies kertoo, ettei syö tuoretta kurkkua tai tomaattia, paitsi tortilla välissä. Tällä hän ei kuitenkaan tarkoita, että laittaisi kurkkua tai tomaattia tortillan väliin, vaan mies on itse tortillan välissä syömässä tuoretta kurkkua ja tomaattia.
↧
Päivän Fingerporissa sateessa pyöräilevä kaupunginjohtaja Homelius kertoo toimittajalle, että palatessaan kotiin hän pääsee lämpimään suihkuun ja vetää kuivat päälle. Tällä hän tarkoittaa tietenkin kuivien vaatteiden päälle pukemista. Toimittaja saa kuitenkin jälleen kerran mahdollisuuden muotoilla lööpin sellaiseksi, että lukija luulee Homeliuksen todenneen, että hän suihkun jälkeen vetää kuivat, eli masturboi.
↧
↧
Päivän Fingerporissa Allanille neuvotaan, että vaihtamalla renkaat liikkeessä säästää aikaa ja vaivaa. Allan ei kuitenkaan ymmärrä, että häntä kehotettiin vaihdattamaan renkaat rengasliikkeessä, vaan hän luulee että renkaat kannattaa vaihtaa auton liikkuessa.
↧
Päivän Fingerporissa nähdään sama strippi kuin 22.1.2016.
Allan Kurma myy Perhesilliksi nimettyä sillituotetta. Mies kertoo että pitää sillistä, mutta luulee virheellisesti, ettei voi ostaa Perhesilliä, koska hänellä ei ole perhettä.
↧
Päivän Fingerporissa Heimo asioi ruokalassa, jossa on tarjolla hoisin ankkaa riisipedillä. Kyseessä on siis ankkaa ja hoi sin -kastiketta, mutta Heimo ymmärtää asian toisin. Hän luulee tekstin tarkoittavan, että sen kirjoittanut henkilö on turkulaisella murteella hoitanut ankkaa (ankka on ollut hänen hoitonsa riisipedillä), ja siksi korjaa väärinkirjoitetuksi luulemansa "hoisin" sanan muotoon "hoidin".
↧